Kuka olen
Tietoa minusta
Uskon vakaasti, että elämässä on aina myös valoisia tosiasioita. Pimeimmässäkin yössä näkyvät tähdet.
Olen käynyt traumapainotteisen nelivuotisen psykoterapiakoulutuksen Tanskassa ja valmistunut sieltä psykoterapian maisteriksi 2022. Olen myös ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti ja sielunhoitoterapeutti (ACC) sekä työnohjaaja (STOry). Parhaillaan jatkokouluttaudun parien kanssa työskentelemiseen (Developmental Model).
Olen suorittanut psykofyysisen psykoterapian, tunnekeskeisen pariterapian sekä psykologian perusopinnot. Muita täydennyskoulutuksiani ovat työnohjaajien täydennyskoulutus vaativaa asiakastyötä tekevien työnohjaukseen, ryhmänohjaajakoulutus, Tarinamatto-ohjaajakoulutus ja yrittäjän ammattitutkinto. Lisäksi olen käynyt lyhyempiä koulutuksia mm. pariterapiaan ja traumaterapiaan liittyen.
Aiemmalta koulutukseltani olen filosofian maisteri, ja olen työskennellyt pitkään kirjoittavana toimittajana. Kirjoittaminen on edelleen minulle tärkeä tapa ilmaista itseäni.
Olen kuulolla
Varaa aikasi
Ota minuun yhteyttä tällä lomakkeella. Etusivulta näet tällä hetkellä vapaita tapaamisaikoja. Kaikki tapaamiset voidaan toteuttaa myös etäyhteyksillä.
Lomakkeella voit lähettää minulle myös kysymyksiä. Lähetän sinulle paluuviestissä lisätietoa ja ehdotuksen tapaamisajasta.
Minut tavoittaa myös puhelimitse tai sähköpostilla.