Tukea, työkaluja ja uusia näkökulmia
Yksilö- ja ryhmätyönohjaukset
Työnohjauksessa on mahdollisuus purkaa luottamuksellisesti itseen, omaan työhön tai työyhteisöön liittyviä kokemuksia, kysymyksiä, ajatuksia ja tilanteita. Työnohjaus auttaa löytämään asioihin uusia näkökulmia ja työskentelemään aiempaa selkeämmin ja sujuvammin. Työnohjauksessa voidaan etsiä myös kadonnutta motivaatiota tai uutta suuntaa työlle. Työnohjaus sopii sekä yksilöille että ryhmälle.
Työnohjausta voidaan hakea myös jonkin teeman ympärille tai asiakastapausten käsittelemiseen. Tai jos tiimin vuorovaikutuksessa on kitkaa, autan selvittämään konfliktitilanteita.
Olen tehnyt työnohjausta mm. sosiaalialan, hoitoalan, viestintäalan ja kirkon työntekijöiden parissa. Lue asiakaskokemuksista.
Työnohjauksen tavoitteet nousevat aina ohjattavan tai ohjattavien tilanteesta ja tarpeista. Usein tapaamisia on noin kerran kuukaudessa. Yhteistyömme voi kestää yksittäisistä kerroista aina useaan vuoteen saakka.
Vaativaa asiakastyötä tekevien työnohjaus
Työskenteletkö alalla, jossa teet työtä vahvasti omalla persoonallasi? Sisältääkö työsi luottamuksellisia, terapeuttisia keskusteluja tai opiskeletko terapeutiksi? Tällöin työnohjaus on tärkeä osa vahvaa ammatillisuutta.
Erityinen kiinnostukseni kohdistuu vaativaa asiakastyötä / terapeuttista työtä tekevien työnohjaukseen. Tähän olen käynyt myös työnohjaajille suunnatun täydennyskoulutuksen.
Olen työskennellyt muun muassa terapeuttiopiskelijoiden, lyhytterapeuttien, sielunhoitoterapeuttien ja työnohjaajien työnohjaajana.
Mitä asiakkaani sanovat
Ryhmätyönohjaus
"Työnohjaukset ovat lisänneet ymmärrystä siitä, että koemme asiat eri tavoin. Tapaamisissa on saanut nostaa esiin vaikeita asioita ja ajatukset ovat jäsentyneet"
Ryhmätyönohjaus
"Olen saanut työnohjauksista yhteen hiileen puhaltamisen kokemusta. Yritämme yhdessä tehdä työpaikastamme parempaa."
Ryhmätyönohjaus
"Kun lähdimme työnohjausprosessiin, asiat olivat aika levällään. Täällä asioista on voitu keskustella. Olemme lähteneet yhteen suuntaan ja ymmärrämme toisiamme paremmin."
Ryhmätyönohjaus
"Työnohjauksissa on käyty tärkeää yhteistä pohdintaa siitä, kuinka toteuttaa työtä eettisesti ja ammatillisesti."
Ryhmätyönohjaus
"Olen saanut voimavaroja sekä työelämään että henkilökohtaiseen elämään. Tärkeitä, konkreettisia keinoja palautumiseen."
Ryhmätyönohjaus
Ryhmätyönohjaus
"Meidän porukalle olet mielestäni justiinsa "nappityyppi" :) Osaat käsitellä meitä hyvin."
Yksilötyönohjaus
"Alussa omat ajatukset olivat sekava möykky, joka vei huomiota itse tekemisestä. Keskustelujen aikana on syntynyt looginen ajatuspolku ja itsevarmuutta."
Yksilötyönohjaus
"Tilanne selkiytyi. Fokus on siirtymässä hullunkierrosta tuottavampaan toimintaan."
Yksilötyönohjaus
"Olen hyötynyt tavastasi ohjata keskusteluja. Tahti ei ole ollut liian nopea, mutta suunta on ollut koko ajan eteenpäin. Olet osannut poimia oikeita asioita, koota ja vetää niitä yhteen. Olet tarttunut oikeisiin asioihin ja pyytänyt sopivasti tarkennuksia. Vaikka matkalla on ollut haastavia hetkiä, olo on ollut aina parempi tapaamisen jälkeen.."
Olen kuulolla
Ota yhteyttä
Vastaan mielelläni kysymyksiisi. Voit täyttää lomakkeen, ja palaan sinulle sähköpostilla. Kaikki tapaamiset voidaan toteuttaa myös etäyhteyksillä.
Tavoitat minut myös puhelimitse tai sähköpostilla.
Ota yhteyttä:
elina.pajunen@firgun.fi
045 7877 2267
Toimitilat:
c/o Terapiakeskus Avara, Sepänkyläntie 4, 65100 Vaasa
Katso lisää:
instagram: katsehyvään
www.terapiakeskusavara.fi
Hinnasto
Kaikki tapaamiset voidaan toteuttaa myös etäyhteyksillä.
Sovitun yksilö- tai pariterapiakäynnin voi perua edellisenä päivänä ilman kuluja joko tekstiviestillä tai sähköpostitse. Saman vuorokauden aikana peruutetuista sekä peruuttamattomista käynneistä yrityksellä on oikeus periä 50%:n maksu palvelun hinnasta.
Yksilöterapia
Hinnat sisältävät arvonlisäveron 25,5 %
65,80 €/45 min.
81€/60 min.
111,30€/90 min.
Pariterapia
Hinnat sisältävät arvonlisäveron 25,5 %
86 €/60 min.
116,40 €/90 min.
Yksilötyönohjaus
Hintaan lisätään alv 25,5 %
110€/60 min.
130€/90 min.
Kysy erikseen hintaa yksilötyönohjaukseen, jos olet terapeuttiopiskelija tai sielunhoitoterapeutti
Ryhmätyönohjaus
Hintaan lisätään alv 25,5 %
250 €/90 min.
Luennot, koulutukset ja valmennukset
Kysy tarjousta