Jouluna saa  päästää myös irti

15.12.2021

Joulu on perinteiden aikaa. Osa niistä on sellaisia, joka itsessään tuovat joulun tunnun. Perinteiden noudattaminen, valmisteleminen ja ajatusten suuntaaminen kohti juhlaa on itse asiassa paljolti juuri se, josta juhlan tuntu lopulta syntyy.

Osa perinteistä kantaa kuitenkin raskautta harteillaan. Asioita tehdään vain, koska niin "kuuluu" tehdä, "täytyy" tehdä ja "pitää" tehdä. Luopuminen tuntuu vaikealta ja herättää monenlaisia tunteita - haikeutta, syyllisyyttä, epävarmuutta - mitä tapahtuu, jos päästän tästä irti? Jos tilalle tuleekin jotakin huonompaa? Tai jos ei tulekaan mitään, tai ainakaan sitä toivottua hyvää? Mitä jos tuleekin tyhjää?

Luopuminen voi nostaa pintaan myös epäonnistumisen kokemuksen: en pystynytkään kaikkeen siihen, mitä minulta odotettiin. (Hetkinen - kuka odotti? Aika usein odotukset ovat vain oman mielen sisäisiä).

Ja eiväthän nämä vaatimukset useinkaan koske vain joulua.

Joskus elämämme tuntuu olevan täynnä kaikenlaisia vaatimuksia: töiden lisäksi on jaksettava opiskella ja kehittää itseään, kissankarvat on imuroitava ja paperipinot setvittävä ennen kuin voi kutsua ystävän kylään, triathlon-treenit on suoritettava, jos ne kerran on merkitty treeniohjelmaan. Soittoläksyt on harjoiteltava ennen kitaratunnille menoa, uutiset on katsottava ja A-studio mielellään myös. Vaatekomero on järjestettävä värikoodien mukaan, ja taapero vietävä tanssitunnille, vaikka tätä väsyttää. Kutsuihin ja avunpyyntöihin on vastattava kyllä.

Vaatimukset eivät karttele myöskään työpöytää. Maailmanhan on luonnollisesti tultava valmiiksi ennen joulua. Viimeiset näytöt on annettava ennen joulua, jos mielii alkuvuodesta päästä etenemään uralla. Projektit on saatettava loppuun, yhteenvedot tehtävä ja tavoitteisiin kurotettava kuin tammikuuta ei koskaan tulisikaan.

Jatkanko vielä? Ehkä ei tarvitse.

Miltä tuntuisi päästää irti ja luottaa siihen, että vaikka jonkin rastin jätän väliin tai lykkään sen myöhemmäksi, asiat lutviutuvat kyllä? Aamu koittaa, juhla saapuu, työtä riittää ja ihmisetkin pysyvät.

Ehkä kaikelle sille tuleekin itse asiassa entistä enemmän tilaa; aamuille, jolloin edessä oleva päivä tiedossa olevine juttuineen tuntuu itse asiassa aika mukavalta ajatukselta; juhlalle, jossa juhlan sisältö on kuitenkin lopulta tärkeämpää kuin puitteet; työlle, jossa moni asia hoituu lopulta vähän vähemmälläkin; ihmisille, joiden kanssa riitämme toinen toisillemme kutakuinkin sellaisina, kuin olemme.

Eräs asiakkaani sanoitti kerran oivalluksensa viisaasti: Mitä jos irtipäästäminen ei olekaan luovuttamista vaan sitä, että antaa tilaa jollekin uudelle - jollekin, joka tekee itselle hyvää ja on siksi itse asiassa myös tärkeämpää.

Niin, mitäpä jos?