Saanko luvan keskeyttää?

Lähes jokaisen parin kanssa kysyn terapiaprosessin alussa lupaa keskeyttää heidät tarvittaessa. Ainakin tähän saakka olen tuon luvan saanut. Ja joskus keskeytänkin.

Keskeyttämisen tarkoitus ei ole, että yrittäisin erityisesti ohjata keskustelua mieleiseeni suuntaan tai pysäyttää ketään virheen merkiksi, vaan pikemminkin suojella sitä, mikä on juuri sillä hetkellä tärkeää – ennen kaikkea kuulluksi tulemista. Keskeyttäminen ei siis ole yhteyden katkaisemista vaan vaalimista.

Joskus keskusteluissa automaattisesti parisuhteen nopeampi osapuoli dominoi, jommankumman puolustus aktivoituu tai syvemmät merkitykset uhkaavat mennä ohi.

Joskus toinen tarvitsee mahdollisuuden puhua loppuun (tai kuunnella loppuun).

Joskus pysähdytään siihen, mitä juuri sanottiin, ennen kuin keskustelu karkaa seuraavaan aiheeseen. Voi olla, että jokin tärkeä kokemus uhkaa vilahtaa ohi.

Joskus pysähdytään kiinnittämään huomio siihen, mitä itsessä tai toisessa tapahtuu juuri nyt.

Joskus autetaan kumpaakin säätelemään omaa vireystilaa, ennen kuin jatketaan. Silloin tällöin tunne uhkaa nousta niin suureksi, että yhteys katoaa.

Keskeyttäminen voi myös auttaa hidastamaan tahtia niin, että tilaa tulee myös kokemukselle, ei vain sanoille. Hidastamalla voi paremmin mahdollistua myös vastaanottaminen pelkän reagoimisen sijaan.

Ihminen ei opi uutta (vuorovaikutusta) silloin, kun on ylivirittynyt, puolustautuu tai valmistautuu vastaamaan. Näin ollen keskeyttäminen voi olla myös säätelyä – rauhoitetaan välillä tilannetta. 

Keskeyttämisen yhteydessä sanon usein: Tämä on tärkeää. Pysähdytään hetkeksi tähän.