Vihaiset naiset ja heidän elämäntarinansa

Joskus vuosia sitten, ennen covidia, suunnittelimme terapiakeskukseemme Vihaisten naisten elämäntarinaryhmää. Sen ideana oli auttaa oman elämäntarinan kautta tunnistamaan oman kiukun, vihan ja ärtymyksen taustoja, syitä ja seurauksia, ja auttaa jollakin tavalla myös päästämään / pääsemään vihasta väljemmille vesille.

Tuo ryhmä ei koskaan lopulta toteutunut, mutta ajattelen edelleen, että idea oli hyvä. Ehkä sitä voisi joskus kokeilla uudelleen.

Puoliso käy hermoille. Työkaverit ovat ärsyttäviä. Lapsetkin tuntuvat vaativan liikaa, samoin kuin omat vanhemmat. Joskus kiukku kohdistuu myös itseen: miksi en osaa, miksi en jaksa, miksi en ole tämän enempää.

Kiukku on varsin "toiminnallinen" tunne: se antaa voimaa, se aktivoi. Sillä on tehtävänsä: se auttaa puolustamaan rajoja, tarttumaan epäkohtiin ja toimimaan silloin, kun jokin on pielessä. 

Kiukku on kuitenkin tunne siinä missä muutkin. Kiukku siis itsessään ei ole ongelma, mutta joskus se muuttuu hallitsevaksi ja vallitsevaksi olotilaksi.

Silloin siihen kannattaa pysähtyä.

Monesti kiukun alla nimittäin on jotakin ihan muuta. Pettymystä, surua, pelkoa, luopumista, häpeää… tai kokemusta siitä, ettei ole tullut nähdyksi, kuulluksi tai kohdatuksi.

Aina tällaisten tunteiden näyttäminen ei ole ollut elämässä turvallista tai muuten mahdollista. Jos vaikka lapsi on oppinut, ettei surulle ole tilaa tai että avun pyytäminen johtaa torjutuksi tulemiseen, hän saattaa vähitellen oppia piilottamaan nämä tunteet myös itseltään. Sama voi toistua myöhemmin parisuhteessa tai työelämässä. Kiukku sen sijaan jää näkyviin, koska sen avulla on helpompi selviytyä.

Tämä ei ole tietoinen valinta, se on selviytymiskeino.

Siksi pelkkä kehotus rauhoittua tai laskea kymmeneen ei aina auta, ainakaan pidemmän päälle. Se kohdistuu näkyvään tunteeseen, mutta ei siihen, mikä pinnan alla pitää tunnetta yllä.

Kun ihminen alkaa löytää sanoja myös surulle, pettymykselle ja pelolle, kiukun voimakkuus alkaa usein vähentyä itsestään. Kiukun alla olevat haavoittuvammat tunteet kaipaavat myötätuntoista kohtaamista. 

Kiukku kutsuu puolustautumaan, haavoittuvuus sen sijaan kutsuu yhteyteen. Hiljalleen tämä alkaa näkyä myös läheisissä ihmissuhteissa.

Eikä tämä tarkoita, että kaikkien pitäisi aina ilmaista vain pehmeitä tunteita. Tietenkin myös kiukulle on paikkansa. Joskus epäoikeudenmukaisuuden kohtaaminen vaatiikin vihan voimaa. Joskus rajojen asettamiseen tarvitaan jämäkkyyttä, niin sanottua tervettä aggressiota.

Jokin kaivattu muutos voi alkaa kuitenkin tapahtua, kun alamme uteliaan myötätuntoisesti kuunnella, mitä kiukku mahdollisesti koettaa meille kertoa.