Saanko luvan keskeyttää?
Lähes jokaisen parin kanssa kysyn terapiaprosessin alussa lupaa keskeyttää heidät tarvittaessa. Ainakin tähän saakka olen tuon luvan saanut. Ja joskus keskeytänkin.
Lähes jokaisen parin kanssa kysyn terapiaprosessin alussa lupaa keskeyttää heidät tarvittaessa. Ainakin tähän saakka olen tuon luvan saanut. Ja joskus keskeytänkin.
Joskus vuosia sitten, ennen covidia, suunnittelimme terapiakeskukseemme Vihaisten naisten elämäntarinaryhmää. Sen ideana oli auttaa oman elämäntarinan kautta tunnistamaan oman kiukun, vihan ja ärtymyksen taustoja, syitä ja seurauksia, ja auttaa jollakin tavalla myös päästämään / pääsemään vihasta väljemmille vesille.
Ensimmäisten yleisöluentojeni teemana vuosia sitten oli häpeä. Erään luennon otsikkona oli: Miksi piiloutuisit?
Varsinkin parisuhteessa voi joskus syntyä kokemus, että silloin, kun itse tarvitsisi kaikkein eniten tukea, toinen tuntuu kaikkein tylyimmältä. Kun on erityisen väsynyt, pettynyt, surullinen tai muuten haavoittuvassa kohdassa, toinen saattaa reagoida lähinnä ärähtämällä, vetäytymällä tai muuten välinpitämättömästi. Tai pahimmillaan syyttäen.
Kuka oikeastaan tekee työn terapiassa?
Kiintymyssuhteista puhutaan nykyään paljon. Moni aloittaa terapiankin kertomalla, että on välttelevästi tai ristiriitaisesti kiintynyt.
Taas on se ihana aika vuodesta, kun on kiva aloittaa jotakin uutta. Uusi vuosi tuo mukanaan luontevan kohdan katsoa omaa elämäänsä vähän "sillä silmällä" - mitä haluaisin elämääni lisää tai mitä vähemmän, mihin haluan varata aikaa ja mihin käyttää energiaani - toisin sanoen, mitä muutoksia haluaisin elämässäni tehdä ja saada aikaan uuden vuoden...
Kotonaan tietää, mitä lattialankkua täytyy varoa, jos ei halua herättää muita. Kotonaan tietää, mihin kohtaan sohvatyyny täytyy asettaa, jottei läikkyneestä kahvista jäänyt tahra näy. Kotonaan tietää, miltä puhdas pyykki tuoksuu ja täkin paino tuntuu.
Mitä suurempi stressi, hätä tai kuormitus, sitä nopeammin, helpommin ja voimakkaammin vanhat suojautumiskeinot ja puolustusmekanismit meissä aktivoituvat. Tämä yleensä vain lisää tilanteen kuormitusta.
Yksi pariterapiaan hakeutumisen syistä on tilanne, jossa mietitään, voiko parisuhde vielä jatkua vai päädytäänkö eroon. Terapiasta haetaan tukea ja viisautta päätöksentekoon.
Onko mielessäsi jokin asia, joka olisi tärkeä ottaa puheeksi? Jokin toive tai ajatus - jokin, joka on sinulle erityisen tärkeää, mutta jonka puheeksi ottaminen myös pelottaa… Pelottaa, miten toinen siihen suhtautuu.
Parisuhteen alkuvaihetta kuvataan usein ihanana hullaantumisvaiheena, honeymoonina tai symbioosina. Mutta tiesitkö, että parit voivat jäädä tuohon symbioosiin myös parisuhdetta hajottavalla tavalla jumiin – ja että se itse asiassa on hyvin yleistä?
Hyvinvoivan parisuhteen tärkeimpiä ainesosia on avoimuus. Se kuulostaa lähes itsestäänselvyydeltä, mutta monessa päällisin puolin hyvässäkin suhteessa on vaikea olla toiselle aidosti avoin. Avoimuus kun tarkoittaa sekä itselleen että toiselle rehellisenä pysymistä ja itsensä paljastamista tavalla, joka varsin ymmärrettävästi hirvittää tai ainakin...
Tämä on kirje kiusaajalle, sinulle, joka oman pahan olosi oikeutuksella kylvät työpaikalla kateutta, katkeruutta, kilpailua, pilkkaa, riitaa, pahanpuhumista, loukkauksia, ohittamista, kylmyyttä tai välinpitämättömyyttä. Tai kaikkea sitä.